perjantaina, marraskuuta 23, 2007

!

Nyt ei oikein mikään ole inspiroinut. Nytkin väsyttää ihan tajuna, kun olin eilen kolmosten yökoulussa "vahtina" (oikeastaan se oli ihan hauskaa!). Tulin kotiin vasta 12 maissa, ja koulu alkoi jo kahdeksalta. Voisiko olla enää virkeämpänä n. kuuden tunnin unien jälkeen. Kaiken huipuksi vielä ekalla tunnilla äikän koe, johon olin valmistautunut erittäin hyvin (en siis ollut edes avannut kirjoja). Mielestäni koe meni ihan hyvin, kun ottaa huomioon että en paljoakaan lukenut. Muutenkin aihe oli helppo, nominit, partikkelit yms. Kun herää puolta tuntia aikaisemmin, kuin koulu alkaa. Ehtii hyvin miettiä mitä laittaa päälle (ellei ole illalla jo miettinyt valmiiksi). Siksi en ole päivän asujakaan esitellyt sen kummemmin. Voisinko melkein sanoa että nukkuminen on harrastukseni. (: D) Nytkin kiirettä pukkaa, vaikka viikonloppua tässä vietellään. Pitäisi postiin joutua, koska siskoni täyttää vuosia maanantaina, ja ajattelin, että olisi kiva muistaa. En kyllä tiedä ehdinko saada maanantaiksi sitä perille, mutta noh katsotaan.. : D Huomenna (tai tänään) aion kuitenkin jotain järkevämpää 
selitellä.


Päivän "rentoutus":
-Ota ämppäri, ja laita lempi kappaleesi soimaan. (Jos et omista mp3, radio käy oikein hyvin.)
-Laita huoneesi ikkuna hetkeksi auki, että huoneeseen tulee hieman "viileä". (Muista sulkea ikkuna, ettet ole 
ihan kylmissäsi.) : D
-Tee itsellesi välipalaa esim. Leipää (jonka välissä kunnon täytteet juustoa, makkaraa, kurkkua..), kuuma kaakaota tai teetä. Voit ottaa vielä jotain "makeaa" (keksiä, pullaa..)
-Ota hyvä lehti/kirja, ja mene huoneeseesi johonkin hyvään "koloon" (sängylle/sohvalle) viltti/torkkupeitto mukana, ja käperry sinne.
- Jos päivä on ollut rankka, voit ottaa vielä pienet päiväunet. (Laita kuitenkin herätyskello päälle, ettet nuku loppu päivää. Esim 15-30 min. on ihan hyvä.)
- ja lopuksi vielä NAUTI!! Älä anna tylsien ajatustesi päästä valloilleen. Unelmoi tulevasta! : D

Tiedän että saatan kuulostaa tekopirteältä, joka luule tietävänsä kaikki rentoutus niksit, mutta itse ainakin ole
tätä kokeillut, ja todennut ihan hyväksi. : D

0 mielipide(ttä):