lauantaina, marraskuuta 03, 2007

Höpinää ja merkkilaukkuja

Olin tänään ystäväni kanssa Valtterin kirpputorilla myymässä ja ihan kivaa oli, vaikka loppu puolella alkoi jo vähän turhauttaa se, ettei melkein kukaan ostanut mitään. Rahaa nyt ei keertynyt kovinkaan paljoa, mutta plussalle päästiin. Varsinkin kaverini todella hyvin. Minä nyt en saanut kovinkaan paljon, mutta tavaroista eroon pääseminenhän on tärkeintä. Ihan lopuksi ja aluksi käy parhaiten kauppa. Todistettu on.


Kiertelin siinä aina välillä myös toisten pöytiä. Löysin ihanat Killahin farkut 2 eurolla, jokin merkiltään merkityksetön laukku myöskin kahdella eurolla ja kaksi t-paitaa yhteis hintaan 50 senttiä. Kaikkiin olen todella tyytyväinen varsinkin farkkuihin ja laukkuun! 4.50e ja loistava saalis.





Näin Valtterissa myös jotain hauskaa. Nimittäin selviä Pradan, MiuMiun, Chanelin ja Louis Vuittonin feikkejä. Tutkin laukkuja hyvin tarkkaan ja halvan hinnan perusteella juoksin äkkiä vessaan pesemään kädet. Okei, ei ehkä ihan kirjaimellisesti kuitenkaan.




Tämmöinen laukku on aika ihana!

2 mielipide(ttä):

Anonyymi kirjoitti...

mäkin olin myymässä. siel oli kyl ihan ok määrä ihmisii mut tuntu et kukaa ei osta mitn. mut yks mies sano et yleensä siel on paljon ja se ettei oo nii paljo johtuu ehkä säästä.. <: apua minkä näkönen oot, mua ärsyttää ku en tiä kuka oot. onks sulla tumman tai vaaleen ruskeet hiukset?

Rosa kirjoitti...

anonyymi: Mulla on vaaleenruskeet blondit hiukset. Olin just siinä kohtaa mis mennään ns. "siihen toiseen osaan" sinne taakse. Suoraan pääovelta. Minkäköhän näkönen sä olit :D