maanantaina, kesäkuuta 02, 2008

Taikurin hattu


Onko sinulla yhtään hattua? Nyt pitää huutaa: "On!"
Hattu on oiva asuste. Sitä voi käyttää tavalliseen mustaan asuun piristäjänä ja värin tuojana. Tai sitä voi käyttää rannalla bikinien kanssa estämässä auringonpistokselta. Hattu voi sopia asuun tai sitten ei. Sillä voi tehdä asusta kamalan tai ihnana. Tai vetää koko asun aivan läpäksi



Hattuja on monenlaisia.
M-K:lla oleva knalli, Lindsaylla oleva "lätsä", Nicolilla oleva "silinteri" -tyylinen hattu. Ja paljon enemmänkin.

Oma pääni on niin iso, että edes naisten suurimmat koot eivät meinaa mahtua päähäni. Riippuu tietysti mallista, mutta näin yleistettynä. Isälläni on melkein yhtäsuuri pää kuin minulla, joten hänen hattunsa kelpaisivat. Ongelma onkin siinä, että hänellä ei ole hattuja. Ainakaan sellaisia, joista hän luopuisi..

Missä sitten käyttää hattuja? En mä osaa käyttää hattuja! - on yleinen valitus virsi. No, minäpä kerron salaisuuden:

-Voit käyttää hattuja missä vain! Rannalla, kaupassa, kadulla, kaupungilla, koulussa, ehkä töissäkin (riippuu toki työstä). Hattuja on niin paljon, että varmasti löydät oman tyylisen, värisen, mallisen ja kokoisen. Päivänasuissa aika harvoin näkee hattuja, joten kannustan ja haastan jokaisen laittamaan jonainen päivänä hatun päähänsä! ;)


Kiitän ja kumarran, Rosa.

6 mielipide(ttä):

jenni! kirjoitti...

tykkään kyllä erilaisista hatuista, mutta olen aika huono käyttämään niitä... yleensä mietin kauan laitonko hatun vai en ja sitten en laitakkaan ;/

Rosa kirjoitti...

jenni!: Samaa minäkin mietin usein. Silloin yleensä vain laitan sen, jotta tottuisin käyttämään hattuja.

Jenny kirjoitti...

Olen nyt innostunut hatuista, muutaman olen hankkinut:D

Rosa kirjoitti...

jenny: Itsekkin olen vasta muutamia hattuja ostanut. :D Siitä se lähtee!

Anonyymi kirjoitti...

pipo päässä 24/7..

Rosa kirjoitti...

anonyymi: Aina sä Sanni jaksat...