perjantaina, heinäkuuta 11, 2008

Kesän rakkaus

Vielä tänään pistän teille iltasadun. Oon kirjottanut tätä muutaman viikon verran. Enkä tiedä tykkäänkö tästä vai en. Loppu on tönkkö, mutta ehkä mä jokupäivä jatkan tätä.

"Kuulin takanani askelia. Itsevarmoja ja kovalla tempolla lähestyviä askelia, jotka muodostuivat korkeista korkokengistä. Veikkaisin, että ne ovat väriltään mustat tai pinkit. Ne askeleet kuuluivat Adalle. Tytölle, tai oikeastaan naisen alulle, johon olin rakastunut. Korviani myöten.

Istuin vanhalla puiston penkillä, johon aurinko porotti kuumasti. Ada istui viereeni, otti kädestäni kiinni ja kysyi mitä ajattelen. Ihme tyttö. Tietää kaiken mitä teen. Vastasin niin suoraan kun uskalsin: "Sua tietty."
Ada oli ensirakkauteni ja varmasti myös viimeinen. Olimme 15 vuotiaita, eli pahassa teini-iässä olevia finninaamaisia rasvaletti murkkuja. Tai minä olin. Adahan piti ihostaan hyvää huolta, ihan niin kuin minustakin. Hiuksista puhumattakaan. Joskus hän saattoi myöhästyä tapaamiselta, koska oli pesemässä tai naamioimassa hiuksiaan. En syyttänyt häntä turhamaiseksi, vaikka tiesin hänen olevan. Ei hänkään syyttänyt minua nörtiksi, vaikka tiesi minun olevan.

Kesä oli kutkuttavaa aikaa. Pian kaikki muuttuisi, kun muuttaisin syksyn tullen pois täältä. Muutaman sadan kilometrin päähän Adasta. Se tuntuisi kamalalta ja tuntuu jo nyt.
Olemme tunteneet jo ensimmäiseltä luokalta asti, mutta vasta tänä keväänä olin uskaltanut kertoa tunteestani, joka ovat myllertäneet sisälläni viimeiset viisi vuotta. Olen ujo poika. Nimeltäni Ton.
Ilman I:tä nimeni lopussa.

Adan pää vaipui olkapäätäni vasten odottaen silitystäni. Tämä tyttö nosti jalkansa penkille ja alkoi hiplata farkkujani, kuten tavallista. Katsoi minua silmiin hymyili aurinkolasit silmillään. Se tuntui ikimuistoiselta-
Kukaan tyttö ei voisi tehdä tätä samaa minulle enää koskaan, viedä jalkojani alta. Saada minua rakastumaan.

Hyräilin Adan korvaan melodiaa hänen suosikki bändinsä, My feelsin kappaleesta You are all what I need. Ada alkoi laulaa kappaletta yhtä hiljaa, kun olin alkanut sitä hyräilemään. Se oli hidas kappale, jonka tahtiin olimme tanssineet keväällä koulun discossa ensimmäisen kerran. Silloin kerroin tälle naisen alulle, kuinka häntä rakastan ja hän kertoi rakastavansa myös minua.
Se oli onnellisin hetkeni ikinä. Sain olla lähellä tyttöä, jota olin rakastanut pikku pennusta asti.
Silloin tiesin jo, että rakkaus tulisi loppumaan syksyn alkaessa. Ada on koulun ihailluin tyttö, joka vaihtaa poikaa kuin stringejään. Olin ehkä poikkeus. Näin ainakin jaksoin, ja halusin toivoa.
Adalla oli mansikoita mukanaan. Hän laittoi mansikan suuhuni ja minä laitoin suurimman mansikan, mitä löysin pussista hänen suuhunsa.
Aurinko paistoi niin, että tiesin nenäni palavan, mutta en välittänyt siitä. Halusin, ettei päivä loppuisi koskaan. Adan vaaleat kiharat kutittivat söpösti kaulaani.
Tälläisiä päviä halusin lisää. Ennen kuin ne loppuisivat.
Elokuun puolivälissä lähden. Kertomatta Adalle mitään. En halua nähdä hänen itkevän. Jos hän siis edes itkee perääni. Veikkaan hänen surevan lähtöäni muutaman viikon, mutta korkeitaan kuukauden päästä hän on unohtanut minut ja tutustunut uuteen poikaan. Tai ottanut exänsä, Luukaksen takaisin.
Luukas on kuin takiainen. Hän ei halua päästää Adasta irti, eikä varsinkaan antaa Adaa minulle. Koulun kiusatulle rillipäälle. En haluaisi hävitä tätä kilpailua, jonka olen jo voittanut. En haluaisi antaa Adaa Luukakselle. Voisin tietysti jäädä Helsinkiin, unissani. Tahdon elää nyt täysillä viime viikot. Tahdon, että Ada muistaisi minut vielä pitkään. Ehkä me vielä kohtaamme, jos niin on tarkoitettu. Toivon, että niin on tarkoitettu.

Hetken kuluttua Ada nousi istumaan ja sanoi innostuneella äänellä:
"Mul on sulle yllätys."
"Sä tiiät, vihaan yllätyksiä." vastasin ja näytin kieltä leikilläni. Vihaan yllätksiä, koska minulla ei itse ole varaa yllätyksiin. Olen aina ihan PA ja siksi tunnen oloni ahdistuneeksi, jos joku on pistänyt minuun rahaa. Varsinkin Ada, koska hän on rikkaasta perheestä, jolla on varaa vaikka uuteen autoon joka viikko. Tai uuteen laukkuun joka viikko. Ada kaivoi laukkuaan ja nosti sieltä jotain pientä. Huh, ei onneksi mitään kirjaa. Vihaan lukemista.
"Tadaaa, ne on leffa liput. Rakkaus komediaan.” Ada sanoi ja heilutti kahta violetin väristä paperinpalaa, kuin ne olisivat roskia.
”Ada, meil oli sopimus. Ei yllätyksiä, eikä lahjoja.” sanoin ja otin toisen lipun Adan kädestä. ”Paitsi tän kerran.” jatkoin ja virnistin. Minähän menen rakkaus komediaan, jos Ada sinne haluaa. Itkeä tihrutan leffan päähenkilön perään, jos Ada niin haluaa.
”Tiesin, et tykkäät tästä.” sanoi maailman herttaisin tyttö. Mun tyttö."

0 mielipide(ttä):