lauantaina, marraskuuta 15, 2008

AM I NORMAL?

"Oonks mä normaali? Mitä noi ajattelee? Miltä mä näytän? Onks mun tukka hyvin? Onks mun paidassa likaa?"

Ylläolevat kysymykset ovat varmasti tullut jokaisen nais-ihmisen mieleen joskus. (ja miksei myös miespuolisten) On kyseessä sitten ollut kynttiläillalinen tai sukujuhlat ei yksikään nainen voi olla ajattelematta muiden mielipiteitä ja ajatuksia. "Täytyy onnistua. Täytyy näyttää hyvältä, ettei kukaan pitäisi outona." On surullisen kuuluisa mantra ennen bileiden alkua.
Tänä päivänä pidetään ihan normaalina ajatella ulkonäköään "todisteena" luonteesta ja normaaliudesta.
Mutta miksi?

-Ihminen hakee tunnetusti hyväksyntää muilta. Hyväksyntää hyvältä- ja normaalilta olemiseen, näyttämiseen ja elämiseen. Toki jotkut hakevat hyväksyntää "oudolta" ja "friikiltä" näyttämiseen, mutta harvemmin olen kuullut kenenkään kysyvän, että "Näytänkö mä tarpeeks friikiltä" tai "Ajatteleekohan mua kukaan tarpeeks oudoks?". Toisaalta, nuo kysymykset ovat ehkä vapaamuotoisempia, eikä niin paineita luovia.

Pukeutuminen viestittää usein ihmisten mielipiteitä ja ajatuksia.
Printtipaidat ovat oiva keksintö tälle pukeutumismuodolle. Itse mm. harrastan printtipaitoja ja kangaskasseja, joissa on sanomaa. Yhdessä kangaskassisani lukeekin : "Ajattele väärin, jos haluat, mutta ajattele joka tilanteessa itse" Ja olen kyllä saanut kuulla kuittailua siitä(kin).

On taito osata olla pelkästään sitä, mitä on. Harvat osaavat tämän taidon. Jos oikeasti olet "friikki" tai "outo", mikset hyväksyisi sitäja käyttäisi sitä apukeinona pukeutumiseen ja muuhunkin itsesi ulostuomiseen? Miksi edes yrittäisit olla normaali?
Minä EN ole normaali. Enkä näytä siltä. Myönnän ja hyväksyn sen.


Tunnen "normaaleja" ihmisiä ja tunnen "friikkejä" ihmisiä. Olen "friikkien" seurassa paljon vapautuneempi ja enemmän oma itseni. (tälle varmasti löytyy allekirjoittajia esim. teatterista!)

Ihmiset, jotka eivät yritä mitään, (eli eivät halua näyttää muille, että elämä on tasapainoista ja normaalia, jos se ei ole) ovat aidosti outoja ja omia itsiään. Omana itsenään oleminen vaatii riippumattomuutta muista ihmisistä. Ihmisen täytyy osata olla omien mielipiteidensä takana ja osata kantaa vastuu siitä mitä tekee tai/ja sanoo. Minä puhun suoraan ja tunteettomasti kaikesta, mutta hienovaraisesti ja tiedän rajani. Seison sanojeni takana ja osaan perustella mieliteeni faktoilla. Sanon itseäni friikiksi.

Myönnän, itsekin joskus "sorrun" tähän normaalilta näyttämis- ajatteluun. Edessä voi olla ihan mikä tahansa tapaaminen ja saatan peilin edessä sanoa, että "mitäköhän se ja se ajattelee tästä..." Yleensä, kun tajuan kysymykseni, lyön itseäni poskelle ja karjaisen. Katson uudestaan peiliin ja sanon "MÄ EN OLE NORMAALI JA SE ON +%$¤&!*} HYVÄ ASIA!"

Sama vanha pää, eri väri vaan







t-paita - kaverilta / Carlings
neule - Lindex

Tiistaina kävin kampaajalla (vai parturissa vai mikä lie ikinä onkaan) värjäyttämässä tän pään.
Vanhemmat lukijat varmaan muistaakin, että sama operaatio tehtiin joskus syyskuun alkupuolella. Silloin kokeilin huvikseni otsista ja punasta päätä vanhan perus-maantien sijaan ja olen ollut väriin ja malliin todella tyytyväinen. Otsis on nyt aika pitkässä kunnossa, mutta toisaalta tykkään, että se tulee just silmille. Ehkä mä fiskarsoin sitä piakkoin.
Monilta olen myös kuullut, että väri sopii mulle hyvin, vaikka ihoni onkin todella vaalea. Musta punanen pää tuo kivaa kontrastia vaaleaan ihoon. Tiedä sitten.
What do you like?

lauantaina, marraskuuta 08, 2008

LF uudistui (jälleen...)

Sain aikaiseksi vaihtaa vähän ulkoasua, kun joku sanoi sen olevan tarpeen. Do you like?

Vähän on jäänyt hunnigolle koko blogi, mutta niinkuin sanottu, kirjoitan kun siltä tuntuu. Mulla ei tällähetkellä ole tarjota yhtään uusia kuvia, koska kamerasta on (jälleen..) paristot loppu ja en koskaan muista ostaa niitä. Blääh, oon tylsä. Eli, kuvaton postaus.

----------
Huomasin tuossa yksi päivä, että olen muuttunut. Ja tämä muutos on iso muutos. Ainakin minulle.
Huomasin, että en enää haali materiaa (eli vaatteita, kenkiä, laukkuja tms.) enää niin paljon, kuin ennen. Tykkään toki vieläkin shoppailla ja käydä kaupoilla, mutta enää en tee kaupoista niin suuria löytöjä, että ostaisin ne. Johtuuko osaksi siitä, että olen aina PA vai siitä, että en enää ole materialisti. On todistettu, että ihminen pystyy luopumaan jostain, joka on joskus ollut tärkeä osa elämää. Tänäänkin kiersin Lindexin, Seppälän ja Jim&Jillin enkä löytänyt mitään maailmaa mullistavaa. Toki hipelöin ihania paitoja ja jopa haaremihousuja, mutta mikään ei tuntunu vievän sydäntäni niin, että se olisi pakko saada. Tuntuu, että olen nyt ihan normaali kaupoissa kiertäjä...
Olen huomannut esim. teatterin ensi-ilta viikolla, että ensinnäkään mulla ei ole enää samalla tavalla aikaa kierrellä kauppoja enkä mä tarvitse oikeasti enää yhtään mitään. Perus vaatteita toki aina; niitä nyt ei koskaan ole liikaa. Listalta löytyykin perus neuleita ja pitkähihaisia, mutta niithän ei lasketa? ;)
Mun vaate tillanne on ytkin sellainen, että tuo vaatehuone on melkein täynnä. Pärjään noilla vallan mainiosti. Toki, jos joskus kaupasta oikeasti löydän jonkun vaatteen, jonka haluan, mutten tarvitse sitä niin ostan sen. Mutta silmäni on harjaantunut siinä, mitä ostan. Olkoon vaate kuinka ihana tahansa, sen hinta on ehkä hiukan korkea tai siinä on jotain muuta "vikaa", en osta sitä, ellei se vie täysin sydäntäni.
Tänään K-Kengässä käydessäni blongasin aivan täydelliset kengät ja olisin ostanutkin ne, jos hintalapun hinta olisi ollut vaikka edes kympin pienempi. Aion palata K-Kenkään vielä joku päivä tarkistamaan, olisiko jo alennettu tuote vieläkin halvempana, koska ne kegät hipoivat täydellisyyttä. Pitkävartiset, mustat, kiilakorkoiset ja nahkaiset (ehkä aitoa nahkaa, i´m not sure) kengät saivat mieleni sekaisin. Korkoa oli suht paljon, mutta niillä oli ihana kävellä. Kuitenkin 50 euron hinta puistatti koululaisen lompakkoa ja jätin kengät hautumaan mieleeni. Palaan asiaan kuitenkin!
Oletteko te koskaan huomanneet, ettei materia olekaan enää niin ihanaa ja (elin)tärkeää?
----------
pst. maaria, paketti lähtee maanantaina! ;)

tiistaina, marraskuuta 04, 2008

Se on sitten marraskuu...

En voi tajuta tätä. Äsken oli vasta kesä ja kärpäset, nyt on ollut jo parin päivän ajan kylmä marraskuu. Lunta on jo kerran satanut, mutta maa ei onneksi vielä ole valkoinen. Mulla oli maanantaina matikan koe ja vähän epäilyttää miten se oikein meni.. Toisaalta, yritän vain ajatella, että se on vaan yksi koe, joka ei mun maailmaa kaada. Ylihuomenna on ranskan koe ja samalla asenteella mennään, vaikka ehkä mun pitäis vähän stressata, ei vaa huvita. En oo oikein jaksanut panostaa pukeutumiseenkaan, ihan perusta. ELi mulle ei kuulu mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Niinkuin ei aina ennenkään.

Tällä postauksella ei oikeastaan ole mitään tarkoitusta, tulin vain kertomaan hiukan kuulumisiani ja kynsilakan voittajan. Tittitidiidiiitii : mariaa! Meilaatko mulle yhteytietosi niin lakka pääse lähtemään (rosansahkoposti@hotmail.com)

Yritän ottaa neuvoistanne vaaria ja mummoa ja parannella vähän ulkoasua, sekä toteuttaa lähi aikoina toiveitanne. Niitä tulikin muutama. Kiitos kaunis kaikille! :)