keskiviikkona, helmikuuta 11, 2009

"Niin eppää!!"

"Toi sai isomman palan kakkua ku mä!" "Toi sai hienomman lahjan ku mä!" Näin
sanovat lapset. "Siis niin epäreiluu kun toi sai sitä ja tätä ja mä sain vaan
tämmösen." Näin sanovat nuoret.
"No, kyllähän on hieman kohtuutonta, että hän
sai tuon ja tuon verran enemmän palkkaa, mutta..."
Näin sanovat aikuiset.



Voitko laskea yhden käden sormilla, kuinka monta kertaa olet kuullut itsesi ja/tai muun ihmisen valittavan.

Ei haluta, että toisella olisi asiat paremmin kuin itsellä. Jos itselle menee huonosti, niin kaikilla muillakin pitää mennä. Tasa-arvo, tasa-arvo! Mutta jos itsellä menee hyvin, on aivan sama, miten muilla menee. Epätasa-arvo, epätasa-arvo! Oma napa, oma napa!


Kateellisuus, kateellisuus, kateellisuus. Se on niiiiin väärin, jos toinen saa jotain enemmän, tai jotain hienompaa kuin itse. Ei niin voi tapahtua! "Minulle kaikki edut nyt, noille muille ei mitään. Minä en voi iloita toisten puolesta, jos en itse saa samoja etuuksia." Se on tämä suomalainen ihmisluonne.
Mutta miksi ihmeessä? Miksi ei voida iloita, jos toisella menee hetkellisesti paremmin kuin itsellä? Miksi ei voida hyväksyä sitä, iloita aidosti ja olla voivottelematta omaa -huonompaa- tilannettaan? Jos toinen saa vaikka nyt kivan palkankorotuksen ja itse laskeskelet omia pennosiasi niin tosien puolesta voi iloita, vaikka hän ei olisikaan sinusta ansainnut lisä pennejä. Se on ystävällesi varmasti -ihan kiva päivän piriste- ja enemmänkin, miksei siitä voisi yhdessä iloita? Yhdistää molempien aito ilo. Outoja nuo ihmiset, jotka tuijottelevat aina vain omaa napaansa.

Tässähän tulee ristiriita. Miten Rosa, joka rakastaa itseään voi sanoa näin? Hehe, niinpä. Itserakkaus, tuo maailman ihanin, jopa sairaudeksikin luokiteltava, luonteenpiirre on siitä jännä, että sitä on niin monenlaista. On tervettä ja sairasta. On sitä hyvää ja huonoa. Sitä, joka rakastaa itseään eniten ja toisia melkein yhtä paljon. Ja niitä, jotka rakastavat itseään, mutta ei vilkaisekaan muita rakastavasti. Vaikea arvata, kumpi on sitä -hyvää- ja kumpi -huonoa-?

Hei ihmiset, yritetäänkö olla aidosti iloisia myös muista, eikä aina vain haeta omaa etua? Niin kaikilla on kivempaa tässä julmassa maailmassa! :)

torstaina, tammikuuta 29, 2009

Vastaus haasteeseen!

Neiti Kesäheinä haastoi minut tälläiseen juttuun, joka on kiertänyt jo jokaisen blogin. Kiitos ja kumarrus, vastaan mielelläni! :)
1. Linkkaa henkilö, joka haastoi sinut.
2. Kerro haasteen säännöt blogissasi.
3. Kirjoita kuusi randomia asiaa itsestäsi.
4. Haasta kuusi uutta ihmistä ja linkkaa henkilöt postauksen loppuun.
5. Kerro henkilöille haasteesta jättäen kommentti siitä heidän blogiinsa.
6. Kerro haastajalle, kun olet saanut haasteen valmiiksi.
Kuten moni jo tietää, minusta on kiva puhua itsestäni. ;) Ja vaikkei tietäisikään, niin nyt viimeistään tietää!

1.Olen addiktoitunut tietokoneeseen ja teatteriin. Tietokone naksahtaa auki heti, kun tulen koulusta tai teatterilta kotiin ja teatteriin menen aina kun kalenteri niin ilmoittaa, joskus jopa muulloinkin. Varsinkin Facebook aiheuttaa suurta riippuvaisuuden tunnetta. Miten pärjäisinkään enää ilman sitä, kun siellä on kaikki? Tälläkin hetkellä se on auki.
2. Ihmiset väittävät, että olen Teho (se energiajuoma) riippuvainen. Mutta näin ei ole. Juon Tehoa suht´usein, mutta en koe olevani riippuvainen siitä. Juon sitä, koska se piristää ja antaa vähän fiilistä esim. teatteriharkoissa, mutta ei mun tarvii sitä jokapäivä ja jokahetki juoda. Pärjäisin vallan mainiosti kokonaan ilmankin.
3. Olen osannut kerätä ympärilleni oikeanlaisia ihmisiä, joiden kanssa haluan ja vietän aikaani. Ennen olin enemmän laumaeläin, jonka ympärillä saattoi olla ihan random tyyppejä, mutta nykyään piiri on pienentynyt aikalailla tiiviiksi. Vaikka nykyään tunnenenkin paljon ihmisiä, lähin ystäväporukka on kuitenkin aivan kourallisen kokoinen. Ja suurinosa tuosta kourallisesta muodostuu teatterilaisista.
4. En katso enää yhtäpaljon TV:tä kuin ennen. Ennen koulusta kotiin tullessani avasin telkkarin ja katsoin ihan mitä tahansa sontaa, mitä sieltä ikinä sattuikaan tulemaan. Nykyään vietän enemmän aikaa ihmisten kanssa taetterilla, tai koneen ääressä. :D On vain muutama sarja, joita oikeasti seuraan ja nekin vievät viikosta muutaman hassun tunnin. Omista Housen 2. tuotantokauden ja sitä tiirailen aina kun siihen on aikaa. Toinen ehdoton suosikki on brittiläinen versio Robin Hoodista. Sen 1. tuotantokausi on jo katseltu läpi, 2. kun ei mahda Suomesta saada. :(
"Me ollaan lainsuojattomia ja asutaan Sherwoodin metsässä!"
5. En osaa sano EI! Ja se koitautuu usein pelkäksi harmikseni. Jos en osaa kieltäytyä asioista, en ehdi viettää omaa aikaa ja stressaannun turhaan. Tälläkin hetkellä olen lupautunut moniin asioihin, jotka kyllä kaikki pystyn hoitamaan, mutta nytkin sairastelen täällä sängypohjalla pientä kuumetta. Kuume osasi pysättää minut ennen kuin olisin räjähtänyt hommiini. Mutta kuumeen takia jouduin olemaan poissa yksistä teatteritreeneistä, voi damn.
6. Olen oppinut ottamaan rennommin. En enää stressaa kouluasioista, vaan hoidan ne omalla painollaan, tietysti ajallaan. Sama on monissa muissakin velvollisuuksissa. Hoidan kaiken kunnialla, mutta osa koulutehtävistäkin saattaa hoitu kolmannella kädellä, koska keskityn mielummin johonkin tärkeämpään. En enää panikoi, että saanko kokeesta ysiä, jos en saa niin se on voi voi, mutta jos saan niin onhan se ihan kiva. :D Tää on vaan elämää!
En nyt haasta ketään, koska tämä tosiaan on pyörinyt jo lähes tulkoon kaikilla, mutta jos SINÄ et ole tätä tehnyt, niin heitän tämän sinulle. :)

tiistaina, tammikuuta 06, 2009

Odotan tältä vuodelta...

... paljon uusia ihmisiä!

... jatkuvuutta harrastuksilleni.

... kivoja ale-löytöjä.

... erilaisia mahdollisuuksia ja väyliä markkinoida blogia.

... hyviä enskaribileitä. ;)

... unohtamatta tietenkään hautajaisbileitä. ;)

... stressinvälttämiskykyä

... vuorokauteen pari tuntia lisää.

... hyviä vitsejä hyvässä seurassa hyvään aikaan.

... enemmän aurinkoa!


Mitä sinä odotat tältä vuodelta?

torstaina, tammikuuta 01, 2009

Uusivuosi...

"Aloitan lenkkeilyn. Ja siivoamisen. Ruoan laittamisen ja laihduttamisen.
Vähennän auton käyttöä ja olen oikeudenmukaisempi. Rakastan lähimmäistäni ja
säästän enemmän rahaa. Sanoinhan jo siivoamisen?" Tyypillisiä uudenvuoden
lupauksia.



Ihminen on kyllä ihmeellinen vekotin. Ei tarvitse painaa kuin yhdestä napista ja tapahtuu ihmeitä. Painat vain nappulaa "arkoja asioita hänelle" ja kyllä alkaa selittelyt ja lupaukset. "Vaikka olen tälläinen teen sitä, tätä ja tota. Lupaan!" on tuttu värssy minunkin korvilleni. Ihminen lupaa ja vannoo, jotta epämukava tilanne muuttuisi. "Lupaan näin, koska en voi tehdä noin". Niin tyypillistä. Ihminen lupaa aloittaa lenkkeilyn, koska haluaisi muuttua. Hän haluaisi kohottaa kuntoaan ja laihtua. Muuttaa itseään, koska ei ole tyytyväinen sen hetkiseen minäänsä. On hyvä, jos ihminen bongaa itsestään asian, joka pitäisi olla toisin tai haluaisi sen olevan. Mutta miksi lenkkeilystä luistetaan niin helposti, jos oikeasti halutaan muuttua? Miksi sinne lenkkipolulle ei tule lähdettyä? Syy on yksinkertainen. "No, jos en tänään menen, kävelen huomenna kaksinkertaisen matkan." "Kyllä mä voin tän kerran olla pois." Eli, ei huvita/viitsi/jaksa. Takana on pitkä työ-/koulupäivä ja haluaa mielummin käpertyä peiton alle, piiloon kylmää lenkkipolkua.

Tämän takia uimahallit, kuntosalit ja lenkkipolut tulvivat ihmisiä tammi-/helmikuussa, koska lupaus on tuore ja sitä halutaan vaalia. Halutaan oikeasti muuttua ja oikeasti tehdä jotain laihtumisen eteen. Helmikuun jälkeen ihmiset alkavat unohtamaan ja luistamaan useammin ja helpommin lupauksistaan, joka on ymmärrettävää. "Mun on pakko tehä tää juttu nyt just tässä koneella, en ehi lenkille tänään. Menen huomenna."

Eikö ihminen voisi luvat asioita, jotka ovat helpommin pidettävissä? "Lupaan syödä karkkia yhtä paljon kuin tähänkin mennessä ja lupaan ostella vaatteita mielinmäärin, kuten tähänkin asti...." Eipä olisi niin paha morkkis, jos lupaus sattuisi unohtumaan.
Uusivuosi on muutenkin minusta täysin turha juhla. (viimeistään tässä vaiheessa pidätte minua tylsänä ja negatiivisena ihmisenä. Ei se mitään, sitä olenkin.) Ihmiset ostavat jopa sadoilla euroilla rakketteja, juomia, ruokaa yms. muuta uudenvuoden bileitä varten. Ja miksi? Koska vuosi vaihtuu? Vaihdetaan vain kasin paikalle ysi ja siitä tehdään niin suuri haloo... Jes? Yhden yön aikana taivaalle ammutaan Suomessa varmasti miljoonia euroja. Raketit on ihan kivoja katseltaviksi, mutta mitä käyttöä sillä miljoonalla olisi Suomessa? Suomessa elää niin paljon vähävaraisia, joilla nipin napin riittää raha ruokaan(vaikka olemmekin hyvinvointi valtio), että miksi käytämme tolkuttomasti rahaa muutaman sekunin loistaviin tulittesiin, kun sille rahalle olisi paremaakin käyttö ja paljon lähempänä, kuin tuolla korkeuksissa.

Tämä ei ole ainoa syy, miksi en diggaa raketeista. Miettikää, kuinka paljon ne värikkäät parin sekunin loisteet tuhoaa myös ilmakehää? Ne samat ihmiset, jotka jauhavat Itämerestä, kierrättämisestä ja päästöistä luultavasti ampuvat myös raketteja taivaan tuuliin ja tuhoavat siinä juuri yhtäpaljon ilmakehää, kuin me, jotka emme kierrätä. Tekopyhää?

tiistaina, joulukuuta 23, 2008

Aatonaatto

Mulla oli kiva päivä tänään. Näin yhtä kaveria, jonka kanssa hengattiin keskustassa muutaman -ai-niin-on-vielä-se-lahja-ostamatta- ostosten merkeissä. Kaikki tarvittavat saatiin pakettiin ajoissa. Oli kivaa. Kotona koristeltiin kuusi ja nyt alkaa olla koti joulukunnossa. Kyllä nyt kelpaa joulun tulla.

Maailman tylsin... Farkut / Vila, Paita / Veromoda

Tässä muutamia aikaisia joululahjoja, joita olen availlut ihan luvan kanssa! :

Tämä on äitipuoleltani. Huvitti hiukan, kun tuossa marraskuun puolella sanoin, että hajuvesi on niin typerä lahja, koska se, mistä toinen tykkää ei välttämättä natsaa minun mieltymyksiini. Äitipuoli oli ostanut tämän jo ennen sitä. Mutta tästä tykkään! Tuoksu on siis Lanvinin Èclat d´arpége. Ja aivan pirun vaikea saada tuolta boxista pois...

Tämän oikeastaan itse valitisin tänään. Käytiin isin kanssa Gigantissa ja olin jo päättänyt haluavani tämän. Maksoi noin 90 euroa, mutta koska tämä oli mallikappale ja ainoa mitä enää oli, tingin sen 85 euroon. ;) Ja tämä on siis Sony Ericsson T303. Takakansi on kivan "hiotun" näköinen. Aika rouhee. (Honey Junkien tartuttama sana.;) )

Ikuinen elämän opiskelija

Vaikka peruskoulun päätötodistus ensivuonna olisikin keskiarvoltaan pilviä hipova, tai ylppärikirjoitukseni menisikin kadehdittavan hyvin, eivät ne numerot papereilla kerro elämästäni mitään. Vaikka todistuksessa komeilisi hieno rivi kymppejä ne johtavat minua vain paremmille vesille kouluelämässä. Joka tietysti johtaa parempiin töihin. Olisi tietysti -ihan jees- olla vaikka lääkäri, lakimies tai tuomari, eli yhteiskuntamme hyvätuloinen, mutta vielä hienompaa olisi, jos valmistuisi kuudella ällällä elämään.
Itse koen olevani vielä opiskelija. Valmistumaton sellainen. Opin jokapäivä jotain, enemmän tai vähemmän tärkeää. Opiskelen elämää tällä planeetalla 24/7. Ja se on hienoa. Kävelen kadulla tiedostaen mahdollisimman paljon kaikkea mitä ympärillä tapahtuu.
Näin pieni ihminen ei pysty haukkaamaan kakusta kovin suurta palaa, mutta on kiva saada edes pieni maistiainen ison kakun reunasta. Kuka edes haluaisi valmistua tähän elämään?
Diggaan siitä, että voin tutkia, huomata, todeta ja harrastaa elämää. Se on minusta elämäntarkoitus. Elämäntarkoituksesta vois vääntää vaikka kymmenen sivun esseen, mutta miksi, jos sen saa tiivistettyä yhteen lauseeseen? Turhaa ajanhukkaa, sanon minä.
Aikaisemmin minulla oli paljon tulevaisuuden suunnitelmia: matkustelen, opiskelen Helsingissä, valmistun opettajaksi, teen töitä, töitä ja töitä. Ja aion toteuttaakin noita (älä säikähdä mami!), mutta ennen sitä, että vannoudun kangistumaan (työ)kaavoihin aion kyllä ihan vain olla... Opiskella ja hengata, olla ottamatta stressiä. Se on mun -biggest dream- .

maanantaina, joulukuuta 22, 2008

Tykkään valoista






Tykkään leikkiä jouluvalojen kanssa. Välillä ne poltaa ja häikäsee, mutta kuvat on kivojakivoja. :)
Ps. Suunnitteilla pari isompaa ja kantaaotavampaakin postausta juhlapyhinä. ;) Pysykööt ne kuulolla, joita kiinnostaa.
PPS. Pidän blogeja mahtavina välineinä tuoda mielipiteitä julki, harmi vain, että blogit jää kakkoseksi -elämän- rinnalla. Rakastan kirjoittamista ja tuntuu typerältä olla kirjoittamatta, kun se on yksi intohimo jai nspiraatiotakin löytyy... Isot mielipiteet on vain niin vaikeita kirjoittaa ylös.
Miksi edes selittelen? -Olen kiireinen.

maanantaina, joulukuuta 08, 2008

Kuka sanoi joulukuu?

Jokaikinen vuosi on sama juttu. Kun joulukuu alkaa kolkutella ovella ihmiset alkavat panikoida, heilua, stressata ja rupeavat laatimaan suuria joulusuunnitelmia siivoamisesta ruokein laiton kautta aina joululahja hankintoihin. "Joulu on vaan kerran vuodessa!" on minusta hääpöinen peruste, koska tuo peruste sopii jokaiseen päivään. Miksei kaikki vuoden päivä suunnitella ja stressata kuukautta ennen, kuin h-hetki on?


Aina joulun tullessa ajankohtaisemmaksi kaupat alkavat mainostamaan suuremmin, alkaa soida joululauluja ja ihmiset alkava hiljalleen jopa hymyilemään.

Olen huomannut, että joulusta on nykypäivänä tullut lähinnä materiajuhla. Ostetaan paljon lahjoja ja paljon ruokaa. Ostetaan kuusi, jonka alle kaikki lahjat laitetaan, ostetaan paperit, naurt, teipit ja tarrat, joihin lahjat paketoidaan. Aaton jälkeen paperit, naurut, teipit ja tarrat ovat roskissa... Ostetaan sitä ja tätä, jotta joulusta saadaan mieluinen perhejuhla. Lapset laativa jo pienestä pitäen pitkät listat, joihin kuuluu musiikkia, pelejä, nukkeja, leikkiautoja sun muuta. Lapset oppivat jo ihan pieninä siihen, että joulu on materiaa. -huokaus- Olen itsekkin kasvanut tälläisessä ympäristössä. Aina on ollut rahaa ostaa ruokaa ja lahjoja, aina olen väsännyt ne listat paria viime vuotta huomioimatta.

Tänä vuonna olen päättänyt, etten itse stressaa mistään jouluun liittyvästä. En halii itselleni materiaa, enkä halua, että minulle ostetaankaan lahjoja. Kolme Ramonesin levyä olen toivonut. That´s it.
Ostan muutamat joululahjat muutamille läheisille ihmisille panikoimatta niistä. Unelmani olisi paketoida ne sanomalehtipaperiin, mutta lähes jokaiset lehdet ovat täynnä vain mainoksia... Ja äidin mielestä ne olisivat vain rumia ja epäesteettisiä. Leivon ehkä torttuja tai pipareita, mutta en sen takia, että niin on pakko, vaan sen takia, että ne on hyviä. En vain ymmärrä, miksi niitä "saa" leipoa vain joulun alla... Kesällä söin kerran pipareita rannalla ja sain osakseni erikoisia katseita... Vihaan joulua!

Kirjoittamaton sääntö kuuluu, että joulusta täytyy stressata. Niin vain on.